Alueleiri Uumajassa 5.-7.5.2017

4 huhtikuun, 2017

Uumajan leiri pikku hiljaa hahmottua ja tämä alkaa olla nyt viimeisiä kuulutuksia reissuun haluaville.
Laiva lähtee Vaasasta perjantaina 5.5. klo 9.00 kohti Uumajaa. Laivamatka kestää 4 h, jonka aikana järjestetään teoriakoulutusta. Aiheina ainakin liikunta ja ravinto, sääntö- ja ajotapakertaus sekä kilpailuun valmistautuminen. Laiva on Uumajassa 13.30, josta siirrytään radalle ja laitetaan kalusto valmiiksi. Käydään kävellen tutustumassa rataan ja siinä samalla käydään läpi ajotekniikkaa. Jos ehditään niin kuskit voivat käydä ajamassakin. Lauantai on varattu kokonaan ajoharjoittelulle. Laiva lähtee Uumajasta sunnuntaina klo 13.00 kohti Vaasaa.
AKK:n Pohjanmaan aluevaltuusto tukee leiriä ja osallistuu kuljettajan, yhden huoltajan ja kuljetuskaluston matkakustannuksiin ainakin laivamatkan osalta. Majoituskustannukset jäävät osallistujien itsensä hoidettavaksi. Ratamaksuille on saatu sponsori, joten niitä ei tule osallistujien maksettavaksi. Laivalla on tarkoitus järjestää ruokailu ja myös siihen mahdollisesti saadaan tukea. Nämä selviävät tarkemmin vasta sitten, kun tiedetään kuinka paljon väkeä on lähdössä.

Ilmoittautuminen sähköpostiin mikany2(at)hotmail.com viimeistään maanantaina 10.4., jonka jälkeen kyselen ilmoittautuneilta tiedot kuljetuskalustosta laivamatkaa varten.

Lisätietoja: Mika Nykänen O44-328 O388 ja Sami Syväoja O4O-55O 6862

Pohjanmaa Cup 2017 säännöt

13 maaliskuun, 2017

Säännöt on päivitetty tälle vuodelle. Merkittävin muutos aikaisempaan verrattuna on käytettävien renkaiden määrän rajoittaminen; kauden aikana cadet-luokassa käytetään yhtä rengassarjaa, muissa luokissa kahta.

Tästä pääset lukemaan säännöt.

 

MikaN

Uumajan leiri

12 maaliskuun, 2017

Uumajan leiriä on saatu selviteltyä vähän eteenpäin (siitä kiitos Janne Hautamäelle) ja 5.-7.5. olisi ajankohta. Laiva-aikatauluista johtuen matkaan pitäisi lähteä perjantaina, laiva lähtee Vaasasta klo 9 ja on Uumajassa klo 12.30. Ohjelmia ei ole vielä mietitty mutta laivamatkan aikana voitaisiin pitää teoriakoulutusta niin menisi sekin aika talteen. Uumajassa radalla voitaisiin vielä tarvittaessa jatkaa teoriaa ja toki radallekin pitäisi päästä jo perjantaina ottamaan tuntumaa. Lauantai olisi sitten ratapainotteinen. Sunnuntaina laiva lähtee Uumajasta klo 13, joten silloin ei oikein enää ehdi ajaa. Satamasta radalle on noin 15 km.

Ratamaksuihin on ilmeisestikin saatu sponsori (tästäkin kiitos Jannelle), joten niistä ei tulisi kustannuksia. Varikolla toimii jonkinlainen kioski tai kahvio, josta voi ostaa pientä purtavaa ja radalta noin 5 km päässä on ostoskeskus, josta löytyy ruokapaikkoja. Rata-alueella voi yöpyä omissa vaunuissa ja autoissa; sähkö on vielä selvityksen alla. Myös leirintäalueita löytyy sekä tietysti hotelleja.

Seuraavaksi aletaan selvitellä laivamatkojen hintoja ja sitä varten pitäisi taas selville lähtijämääriä. Nyt kun aikataulukin alkaa selkiytyä niin ilmoitelkaa ketkä olisi lähdössä ja kuinka aiotte majoittua; tämä on edelleen vielä alustava ilmoitus. Samalla voisi ilmoittaa millaisella kuljetuskalustolla on lähdössä (korkeus yli vai alle 2,5 m ja ajoneuvon/yhdistelmän pituus). Nämä kun saadaan selville niin aletaan kysellä laivayhtiöstä tarjousta…

Ilmoittele osoitteeseen mikany2(at)hotmail.com.

Mika Nykänen

Töihin Härmän EM-kisaan 21.-23.7.2017

24 helmikuun, 2017

Kiinnostaako lähteä töihin kartingin EM-kisoihin Härmään 21.-23.7.? Sain tehtäväksi selvittää ja kerätä listaa hlöistä, joilla olisi kiinnostusta ja mahdollisuus lähteä töihin kartingin EM-osakilpailuun Alahärmään Mika Salo Circuitille yllä mainittuna viikonloppuna erilaisiin toimitsijatehtäviin esim. varikolle, ratavarikolle, apulaiseksi katsastukseen yms… Jos kiinnostuit ja sinulla olisi mahdollista lähteä hommiin niin ilmoittele sähköpostiin mikany2(at)hotmail.com tai puhelimitse o44-328 o388.

Hieno tilaisuus päästä näkemään läheltä kansainvälistä meininkiä ja päästä osallistumaan kilpailun järjestämiseen!

Mika Nykänen

Kevätleiriä Uumajaan

14 helmikuun, 2017

Talven mittaan on ollut puhetta kevätleirin järjestämisestä Uumajassa… Sen verran on tehty alustavia selvittelyjä, että Uumajassa meidän kuskit otettaisiin mielellään vastaan ja paikalliset kuskit haluaisivat ajaa meidän kuskien kanssa. Jotta asiassa päästäisiin hieman eteenpäin ja voitaisiin tehdä jonkinlaisia laskelmia kustannuksista niin nyt tarvittaisiin tietoa lähtijöistä. Tämä on siis erittäin ALUSTAVA kysely, ketä/ketkä olisi lähdössä ja millaisella kalustolla? Leiri olisi tarkoitettu sellaisille kuskeille, joilla on jo kilpailukokemusta. Uusille kuljettajille ja vähemmän ajaneille olisi tarkoitus pitää leiri erikseen omalla alueella, tämä tiedoksi…

Kun saadaan määriä selville niin sen jälkeen voidaan olla taas yhteydessä Uumajan suuntaan ja selvitellä tarkemmin mm. majoitus- ja ruokailupuolta. Käsittääkseni radallakin on mahdollista yöpyä omissa autoissa.

Ajankohtakaan ei ole vielä selvillä mutta se ajoittunee jonnekin huhti-toukokuun vaihteeseen. Kaikki kustannukset eivät kaatuisi osallistujien niskaan vaan tähän voitaisiin hakea tukirahaa.

Alustavaa ilmoitusta osoitteeseen mikany2(at)hotmail.com tai Facebookkiin Pohjanmaa Karting-ryhmään, josta löytyy aiheeseen liittyvä postaus.

Lisätietoja: Mika Nykänen O44-328 O388 ja Sami Syväoja O4O-55O 6862

Uumajan radasta löytyy infoa osoitteesta http://www.umeaak.se/-KARTING-

X30-infotilaisuus

30 tammikuun, 2017

X30-infotilaisuus pidetään tiistaina 7.2.2017 klo 18. Paikka Cafeteria Salotta, Maakunnankatu 3, Seinäjoki.

Debytanttikoulutus 5.2.2017

16 tammikuun, 2017

Debytanttikoulutus pidetään sunnuntaina 5.2.2017 klo 14.00, paikka Cafeteria Salotta, Maakunnankatu 3, Seinäjoki. Koulutus pitää sisällään luennon ja teoriakokeen. Kesto noin 2 h.

Jos et ole Facebookissa etkä siten pysty ilmoittautua Pohjanmaa Karting-ryhmässä niin laita tietoa minulle sähköpostiin mikany2(at)hotmail.com mikäli olet tulossa koulutukseen.

Mika Nykänen

Debytanttikoulutus

12 tammikuun, 2017

Kuinka moni tarvitsee/haluaa debytanttikoulutuksen ja -kortin? Sen siis voi suorittaa aikaisintaan sinä vuonna, kun täyttää 10 vuotta. Hyväksytyn teoriaosuuden jälkeen kuljettajalle annetaan debytanttikortti, joka annetaan kilpailutoimistoon ilmoittautumisen yhteydessä ja siihen kerätään viidestä kilpailusta hyväksytyt suoritusmerkinnät. Sen jälkeen voi lisenssiluokan nostaa juniorista yleiseksi.

Ilmoitelkaa nyt tammikuun aikana minulle sähköpostiin mikany2(at)hotmail.com niin hoidetaan asia tässä talven aikana, todennäköisesti helmikuussa. Koitetaan kerääntyä porukalla yhteen paikkaan, kävisikö jälleen Cafeteria Salotta Seinäjoella? Koulutus pitää sisällään luennon ja sen jälkeen on teoriakoe. Aikaa menee ehkä pari tuntia.

Mika Nykänen

Suunnittelupalaverin satoa…

6 joulukuun, 2016

Väkeä ei ollu liiaksi asti mutta jotain saatiin aikaiseksi kautta 2017 ajatellen.

Pohjanmaa Cupin kilpailut ajetaan tiistai-iltaisin, poislukien Härmän kilpailu syyskuussa, joka ajetaan sunnuntaina. Härmän kilpailun päivämäärä selviää myöhemmin. Alustava kalenteri on siis:

23.5. Kauhajoki

13.6. Lapua

11.7. Vaasa

1.8. Töysä

?.9. Härmä

Päädyttiin myös rajoittamaan cupissa käytettävien renkaiden määrää. Cadet-luokassa saa käyttää kesän aikana yhtä kuivan kelin rengassarjaa ja muissa luokissa kahta. Rajoitus ei koske saderenkaita. Ajettavat luokat ovat cadet, micro, raket jun/yl, kf6 jun/yl. Ajamalla kilpailut arki-iltoina ja rengasrajoituksilla pyritään pitämään kustannukset matalampina ja muutenkin madaltaa kynnystä tulla kilpailemaan. Samalla myös SJM-sarjaa ajaville tulee mahdolliseksi käydä ajamassa myös oman alueen kilpailuja.

Iltakisoille saatiin alustavat päivämäärät ja paikat. Ne löytyy mm. tästä.

Aluemestaruuskisat järjestetään Vaasassa. Päivämäärä ei ollut vielä tiedossa. Aluemestaruuskisa ei kuulu Pohjanmaa Cupiin. Eli ei lasketa pisteitä eikä rengasrajoitus koske sitä.

Kevätleiri olisi tarkoitus pitää 30.4., paikkana ehkä Seinäjoki?

AKK:lla olisi rahaa varattuna Pohjanmaan alueelle karting-valmennukseen ja toimintaan 2000 euroa. Yhtenä vaihtoehtona yhteistyö Uumajan suuntaan ja järjestää leiriä tai kilpailua siellä ja käyttää rahaa siihen. Selvitellään mahdollisuuksia ja halukkuutta tällaiseen.

Kauden 2017 suunnittelupalaveri

30 marraskuun, 2016

Kauden 2017 suunnittelupalaveri pidetään 6.12.2016 klo 16.00 Seinäjoella Cafeteria Salotassa, Maakunnankatu 3. Toivottavasti mahdollisimman moni huoltaja tai muuten toiminnassa mukana oleva pääsisi paikalle niin saataisiin suunniteltua tulevaa kautta. Nyt pitää keksiä jotain, että saataisiin lisää harrastajia alueelle. Jos et itse pääse paikalle niin ideoita ja ajatuksia voi laittaa osoitteeseen mikany2(at)hotmail.com.

MikaN